Sitten lomalla

Aika on ollut polttava puheenaihe koko kevään.

Kun koronarajoitukset lyötiin tiskiin ja etäkoulut polkaistiin käyntiin maaliskuussa, osa ihmisistä havahtui äkkiä siihen, että aikaa oli yli oman tarpeen. Iltapäivälehtien palstat ja sosiaalinen media täyttyivät nopeasti erilaisista listoista, kuinka saada tämä yhtäkkiä siunaantunut aika kulumaan. Opettele uusi kieli! Aloita säännöllinen liikuntaharrastus! Lue sylikaupalla kirjoja!

Aluksi ajatus siitä, että käsillä oli tuhottomasti aikaa ilman sen suurempia velvollisuuksia, lämmitti ainakin itseni kaltaisen introvertin sydäntä. Mutta en varmastikaan ole ainoa, jonka kalenteri oli tyhjentynyt vain näennäisesti. Lukiolaisen näkökulmasta etäopetus teetti runsaasti enemmän työtä kuin lähiopetus.

Itse elin niin sanottua sitten lomalla -elämää oikeastaan koko pitkän koronakevään. Sitten lomalla luen niitä kirjoja. Sitten lomalla rentoudun. Sitten kun koronarajoitukset kesällä ehkä raukeavat, niin sitten menen sinne, tänne ja tuonne. Ja myös: sitten lomalla otan aikaa pelkästään itselleni ja olen vain – ilman mitään paineita siitä, että pitäisi saada aikaan jotain suurta ja merkittävää ja maailmaamullistavaa.

Ja viimein ne ovat koittaneet – odotetut loma ja vapaus! Vihdoinkin saa tehdä tai olla tekemättä ihan mitä huvittaa.

No, sitä onnea kestäneekin sitten viikon, hyvällä tuurilla kuukauden. Sen jälkeen alkaakin jo potea huonoa omatuntoa siitä, että loikoilee riippumatossa kaiket päivät. Monen takaraivossa saattavat hiertää perutut kesätyöt ja matkasuunnitelmat, jotka piti haudata pöytälaatikkoon vallitsevan tilanteen myötä – mutta hei, ainakin on sitä aikaa! Joten kyllähän sitä suuremmalla syyllä viimeistään nyt pitäisi alkaa tekemään jotain hyödyllistä, eikö niin?

Ajatus ei ole sidottu koronaan. Ainakin omalla kohdallani se tavoittaa minut aina ennemmin tai myöhemmin loman kuluessa – huono omatunto siitä, että ”tuhlaan” kallisarvoisia lomapäiviäni tekemällä en-mitään.

Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Nähdä joka päivä kavereita, käydä huvipuistoissa, maata rannalla, kokeilla uusia urheilulajeja, järjestää grillijuhlia, maistaa jokaista pakastealtaaseen ilmestynyttä uutta jäätelömakua? Tai olosuhteet huomioon ottaen: koluta läpi kaikki iltapäivälehtien listaukset ja kokeilla kaikkia karanteenielämää värittämään kehiteltyjä vinkkejä? Opetella nyt vihdoin se uusi kieli?

Siinä se ongelma piileekin. Jotenkin olemme taipuvaisia ajattelemaan, että pitäisi olla aina tuottoisa, tehdä koko ajan jotain. Jos käsillä on ylimääräistä aikaa, se tulisi käyttää hyödyksi. Mutta miksi ylipäätään kaikkien pitäisi saada hirveästi aikaan?

Rentoutumisen taitoa ei suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme arvosteta tarpeeksi. Ehkä nykyään ei vain osata olla hyvillä mielin tekemättä mitään. Ehkä ajattelemme, että siinä ei ole hyödyksi kellekään tai millekään. Tosiasiassahan rentoutuminen on paras palvelus, minkä itselleen voi kiireisen lukuvuoden päätyttyä tehdä.

Joten vastauksena aiemmin esitettyyn kysymykseen: aina ei tarvitse tehdä mitään ”hyödyllistä”. Liian usein tuppaamme unohtamaan sen, että on toisinaan ihan hyväksyttävää ja erittäin suositeltavaakin vain olla. Sitä vartenhan se loma onkin!