Nuorisotyön kesäjuttuja

Ihan kohta koulut siirtyvät jälleen kesälomalle. Kevään poikkeustilanne on tehnyt muutoksia myös nuorisotyön kesäkuvioihin.

Ahorannan kesäleirit toteutetaan tänä vuonna loppukesästä. Lasten (7-10v.) Survival-leiri järjestetään 28.-30.7. ja varhaisnuorten (10-13v.) Survival-leiri 3.-6.8.2020. Selviytyjä-teemaisille leireille mahtuu kullekin 35 ensimmäistä!

Leireille ilmoittautuminen alkaa ma 25.5. klo 9.00 ja päättyy 18.6. klo 15.00. Lasten leirille ilmoittaudutaan lomakkeella nurtsi.fi/lastensurvival ja nuorten leirille lomakkeella nurtsi.fi/nuortensurvival.

Nuorisotila Piippu sulki ovensa koronaepidemian vuoksi maaliskuussa ja on kiinni edelleen syksyyn asti. Tällä tietoa avataan koulujen alun jälkeen perjantaina 14. elokuuta.

Vaikka nuorisotilat ovat kiinni kesällä, saatat törmätä nuorisotyöntekijöihin iltaisin Parolassa kun jalkaudumme kohtaamaan nuoria ulkona. Moikataan kun nähdään!

Kesätöistä

Nuorisotyön koordinoimat kunnan kesätyöt pyörähtävät käyntiin heti kesäkuun alusta. Poikkeustilanteesta johtuen osa aiemmin suunnitelluista kesätyöpaikoista on jouduttu perumaan. 

Haluamme kuitenkin löytää mahdollisimman monelle hattulalaiselle nuorelle hommia kesäksi ja olemme järjestäneet nopealla aikataululla lisää työpaikkoja kunnan kesätöiden piiriin. 

Uudet paikat on täytetty kunnan kesätyöhaussa mukana olleiden joukosta. Onnittelut, jos nappasit hommia tänä kesänä, ja jos et napannutkaan – rentouttavaa kesää jokaiselle!